Jostain syystä pidän nykyään myös sunnuntaipäivistä, aikaisemmin ne ovat aina herättäneet minussa pienimuotoisen ahdistuksen. Olen alkanut miettiä töitä. Nyt päiväni on täynnä laiskottelua, hyvää ruokaa, tulevan viikon suunnittelua, mutta kaikki ilman ahdistusta.
Tänään olen jutellut Messengerilla pikkuveljen kanssa, joka suunnittelee vaimonsa ja esikoisen kanssa retkeä mopomessuille. Minun olisi tarkoitus varata heille huone, kunhan vain saan hänen hyväksyntänsä löytämälleni edulliselle vaihtoehdolle. Lauantai-iltana sitten tapaamme, joko meillä tai kaupungilla. Ottoveljelle kirjoitin häätölapun soskua varten, hän yrittää saada oman kolon kaupungilta ennen leikkausta. Mutta vaikeata tuntuu olevan. Ja rahatilanne vaikeutuu kaiken aikaa.
Meidän pikkukolomme on todistanut rakkaudentäyteistä viikonloppua. Lauantaina teimme bussimatkan Lidliin Maunulaan. Paluumatkalla bussi oli tolkuttoman täynnä, sitten sinne vielä rynnivät matkalipuntarkastajat. Olihan tunnelmaa. Hän murisee, että joukkoliikenteen pitäisi olla ilmainen, minä taas pihisen, että olisi onnellinen, että pääkaupunkiseudulla on toimiva julkinen liikenne. Se ei ole tilanne muualla Suomessa.
Silti haaveilemme aina välillä muuttavamme pois täältä. Jonnekin, missä olisi tilaa ja rauhaa. Jonnekin, missä näkyisi tähtitaivas. Romantikot. Mutta en minä nykyisestäni luopuisi, antaisin lyhytaikaiselle vuokralle korkentaan. Mutta jospa ensi kesänä voisimme edes viettää jossain parin viikon mökkiretriitin. Luulen, että sekin vähän tuskaa lievittäisi.
sunnuntai 29. tammikuuta 2017
perjantai 27. tammikuuta 2017
Harmaata
Työpaikan kylpyhuoneessa huomasin, että juurikasvu heijasteli hopeaa. Vihdoinkin, riemuitsin mielessäni. Ryhdyin suunnittelemaan kampaajakäyntiä, siellä voisin silpaista koko tukkaan vaaleanharmaita raitoja, niin ei raja värjätyn ja värjäämättömän hiuskansanosa niin pahasti erottuisi. Toinen vaihtoehto on tehdä se itse, sitä selitin äsken jollekulle unessakin. Ottaa sellainen hopeaan vivahtava tuhkanvaalea tai siitä tummempi versio, sillähän tämä hoituisi.
Vaikka taloutemme on kunnossa, ei se sitä tarkoita, että voisimme elää kuin pellossa. Kohta tulee vielä vaikeampaa, mutta onneksi olen jo ostanut kesään saakka kaikki oleelliset keikkaliput (Kypck, Devin, Ghost ja tietenkin Tuska). Ennakkosatsaaminen on kannattanut, musiikista en tahdo enää koskaan luopua. Lisäksi voi aina talouden salliessa ja mielen kääntyessä käydä edullisemmilla pikkukeikoilla. Viihdyn vain erinomaisesti kotimuusikkoni kanssa. Ihanaa seurata, miten musiikki syntyy ja kehittyy.
Ottoveli kävi hengästyttämässä meidät. Ei uskoisi, että siinä on mies, joka odottaa pallolaajennusta.Siinä se puhui, pilkkoi, käveli ympyrää ja sai aikaan erinomaisen orienttiaterian (kasviksia ja tofua tuoreessa mustapippurissa, teriakitofua sekä vihreä curry riisin kera). Eivät tosin asiat ole hyvin hänelläkään, hoitotakuu täyttyy vasta huhtikuussa, julkinen terveydenhuolto ei taida pitää kiirettä. Vierailun syynä olivat erilaiset hoitotahdot sekä raha-asioiden hoitaminen, nekin mokomat mutkistuvat tilanteen sitkistyessä.
Postiin olivat tupsahtaneet tilaamamme paidat Kiinasta. Tiedän tavallaan, että olen moraaliton, mutta toisaalta, kun 50 eurolla sai neljä todella hyvännäköistä ja Suomen oloissa uniikkia paitaa, niin sitten olen. Jos minulla joskus on varaa ja jos joskus mahdun Suomessa myytäviin ja valmistettaviin vaatteisiin, jotka eivät näytä tuhkalta ja säkiltä, niin lupaan siirtyä takaisin käyttämään paikallisia palveluita. (Vähän näytää omatunto koputtelevan, kun tätä pohdin ja vatuloin.)
Vaikka taloutemme on kunnossa, ei se sitä tarkoita, että voisimme elää kuin pellossa. Kohta tulee vielä vaikeampaa, mutta onneksi olen jo ostanut kesään saakka kaikki oleelliset keikkaliput (Kypck, Devin, Ghost ja tietenkin Tuska). Ennakkosatsaaminen on kannattanut, musiikista en tahdo enää koskaan luopua. Lisäksi voi aina talouden salliessa ja mielen kääntyessä käydä edullisemmilla pikkukeikoilla. Viihdyn vain erinomaisesti kotimuusikkoni kanssa. Ihanaa seurata, miten musiikki syntyy ja kehittyy.
Ottoveli kävi hengästyttämässä meidät. Ei uskoisi, että siinä on mies, joka odottaa pallolaajennusta.Siinä se puhui, pilkkoi, käveli ympyrää ja sai aikaan erinomaisen orienttiaterian (kasviksia ja tofua tuoreessa mustapippurissa, teriakitofua sekä vihreä curry riisin kera). Eivät tosin asiat ole hyvin hänelläkään, hoitotakuu täyttyy vasta huhtikuussa, julkinen terveydenhuolto ei taida pitää kiirettä. Vierailun syynä olivat erilaiset hoitotahdot sekä raha-asioiden hoitaminen, nekin mokomat mutkistuvat tilanteen sitkistyessä.
Postiin olivat tupsahtaneet tilaamamme paidat Kiinasta. Tiedän tavallaan, että olen moraaliton, mutta toisaalta, kun 50 eurolla sai neljä todella hyvännäköistä ja Suomen oloissa uniikkia paitaa, niin sitten olen. Jos minulla joskus on varaa ja jos joskus mahdun Suomessa myytäviin ja valmistettaviin vaatteisiin, jotka eivät näytä tuhkalta ja säkiltä, niin lupaan siirtyä takaisin käyttämään paikallisia palveluita. (Vähän näytää omatunto koputtelevan, kun tätä pohdin ja vatuloin.)
tiistai 24. tammikuuta 2017
Ahdistuksella viskaa
Uneni ovat muuttumassa kauhugalleriaksi. Sen lisäksi, että nukun liian vähän ja katkonaisesti, joudun kohtaamaan kovin eläväisiä kauhuja joka yö.
Su-ma-yön sisälle lontistanut leijona oli vielä pientä. Se kuitenkin lähti pois hätistämällä. Sen sijaan saman yön talouteemme ilmestynyt mies, joka vaati minulta kesällä eromme aikana mukalainaamaansa rahasummaa, ei tuntunut pitävän minkäänlaista kiirettä, vaikkä hätäpäissäni olin jo valmis maksamaan, että eroon pääsisin. Viime yönä rakennukset sortuivat ympärilläni, väistelin lentäviä seiniä, kattoja ja kulkuvälineitä, katselin hirmumyrskyn kehittymistä; tummanharmaan meren ja taivaan raivoa. Mietin, että oikeastaan maailmassa ei ole paikkaa, minne piiloutua. Sitten kun läksin omasta mielestäni parhaaseen mahdolliseen jemmaan rakennuksen keskelle, siellä riehui suurikokoinen alligaattori/ krokotiili, joka napsi ihmisiä kuin kärpäsiä. Ja nopeakin se perkele oli.
Ei voi ihminen piiloutua ongelmiltaan, ne seuraavat uniinkin. Siksi olinkin kohtuuttoman ylpeä itsestäni, kun sain tehtyä ensimmäisen työhakemuksen vajaaseen vuoteen. Ei sillä, että olisi niitä paikkojakaan ollut auki, mutta jos nyt edes yrittäisin. Ei ihmistä enää tässä iässä tai asemassa tulla hakemaan töistä, nuorempana minuakin kävivät kosimassa headhunterit, mutta eipä ole viime aikoina sellaisia hätistellä oven takaa.
Onneksi on parisuhde. Onneksi on hyvä, rakastava ja luotettava ihmissuhde. Onneksi kotona on tuki ja turva, joka tosin tarvitsee minun tukea ja turvaani omissa asioissaan. Pääsimme jopa niin pitkälle yhteisen tulevaisuuden suunnittelussa, että hääpäivä on nyt päätetty. Älkää peljätkö, sinne on vielä aikaa, mutta ainakin meillä on päämäärä. Hänellä on monta muutakin päämäärää siinä välissä. Minä yritän päästä myös jonnekin. Ainakin pois nykyisestä.
Su-ma-yön sisälle lontistanut leijona oli vielä pientä. Se kuitenkin lähti pois hätistämällä. Sen sijaan saman yön talouteemme ilmestynyt mies, joka vaati minulta kesällä eromme aikana mukalainaamaansa rahasummaa, ei tuntunut pitävän minkäänlaista kiirettä, vaikkä hätäpäissäni olin jo valmis maksamaan, että eroon pääsisin. Viime yönä rakennukset sortuivat ympärilläni, väistelin lentäviä seiniä, kattoja ja kulkuvälineitä, katselin hirmumyrskyn kehittymistä; tummanharmaan meren ja taivaan raivoa. Mietin, että oikeastaan maailmassa ei ole paikkaa, minne piiloutua. Sitten kun läksin omasta mielestäni parhaaseen mahdolliseen jemmaan rakennuksen keskelle, siellä riehui suurikokoinen alligaattori/ krokotiili, joka napsi ihmisiä kuin kärpäsiä. Ja nopeakin se perkele oli.
Ei voi ihminen piiloutua ongelmiltaan, ne seuraavat uniinkin. Siksi olinkin kohtuuttoman ylpeä itsestäni, kun sain tehtyä ensimmäisen työhakemuksen vajaaseen vuoteen. Ei sillä, että olisi niitä paikkojakaan ollut auki, mutta jos nyt edes yrittäisin. Ei ihmistä enää tässä iässä tai asemassa tulla hakemaan töistä, nuorempana minuakin kävivät kosimassa headhunterit, mutta eipä ole viime aikoina sellaisia hätistellä oven takaa.
Onneksi on parisuhde. Onneksi on hyvä, rakastava ja luotettava ihmissuhde. Onneksi kotona on tuki ja turva, joka tosin tarvitsee minun tukea ja turvaani omissa asioissaan. Pääsimme jopa niin pitkälle yhteisen tulevaisuuden suunnittelussa, että hääpäivä on nyt päätetty. Älkää peljätkö, sinne on vielä aikaa, mutta ainakin meillä on päämäärä. Hänellä on monta muutakin päämäärää siinä välissä. Minä yritän päästä myös jonnekin. Ainakin pois nykyisestä.
torstai 19. tammikuuta 2017
Ring ring
Kehitys kehittyy. Hankin elämäni kolmannen älypuhelimen. Kun edeltäjänsä päätti ryhtyä sammahtelemaan vain kolmen vuoden elämäntyön jälkeen jopa neljästi päivässä, menetin hermoparkani. Minä olen aina ollut äkkipikainen, jopa äkkiväärä, henkilö sisuuntuessani. Teen ensin, mietin vasta sitten. Niinpä ei kauan kestänyt, kun olin jo guugletellut kaikki Samsungit läpi ja hintatietoisena tyyppinä valinnut varmasti toimivan, lastentautinsa sairastaneen, edullisemman kuin seuraajansa, edullisemman kuin edeltäjänsä hankintahinta oli.
Nyt sitten on uusi S6. Kiukukseni vain huomasin, ettei siihen enää mikrosimmi kelvannutkaan. Piti olla nano. Meinasivat taas ärräpäät lentää, kunnes pääsin DNA:n kauppapaikalle vierailulle töiden jälkeen. Vietin siellä vajaan 15 minuuttia, oli muuten nopeata ja asiallista palvelua. Nuori mies siirsi numerot kortilta toiselle ja kertoi, että olisin saanut vanhasta puhelimestani 77 euron lahjakortin. En ottanut, kun rahana olisin tietysti tahtonut. Jääköön meille varapuhelimeksi, ainakin Hänen vanhempi poikansa tuntuu olevan vaarallinen poikaystävä puhelimille välillä. Ja joskus varakappaleita ovat vailla kaveritkin.
Keskiviikkoillan askartelin asetuksia kuntoon. Vielä on muutama asetus hakusessa, mutta muuten on kovin samanlainen logiikaltaan kuin edeltäjänsä, siitä kiitos. Samsung on blondiystävällinen merkki. Vielä kun saan haettua muutaman kuvan Dropboxista, että voin vaihtaa ne puhelimeen, olen tyytyväinen.
Tänään kävin kollegan kanssa pari tuntia hortoamassa Matkamessuilla. Olipa muuten turha keikka. Kun ei ole mitään tiettyä matkaa vailla eikä osaa kerätä brosyyreja vai keräämisen riemusta, niin anti jäi aika vähäiseksi. Puhumattakaan siitä, että mitä ne ruokamyyjät ja puhelinyritykset siellä tekivät? Jokseensakin kummalliseksi on mennyt konsepti, taitaa suurin osa ihmisistä ostaa nykyään matkansa online ja edullisinta mahdollista reittiä. Ketterä kuluttaja etsii ketterät keinot.
On meillä yksi pikkumatkakin varattuna talvilomaviikolleni. Pitäähän ihmisellä jotain odotettavaa olla. Edes jotain pientä. Kesällä sitten katsotaan jotain muuta, ehkä joku mökkijuttu olisi kiva.
Nyt sitten on uusi S6. Kiukukseni vain huomasin, ettei siihen enää mikrosimmi kelvannutkaan. Piti olla nano. Meinasivat taas ärräpäät lentää, kunnes pääsin DNA:n kauppapaikalle vierailulle töiden jälkeen. Vietin siellä vajaan 15 minuuttia, oli muuten nopeata ja asiallista palvelua. Nuori mies siirsi numerot kortilta toiselle ja kertoi, että olisin saanut vanhasta puhelimestani 77 euron lahjakortin. En ottanut, kun rahana olisin tietysti tahtonut. Jääköön meille varapuhelimeksi, ainakin Hänen vanhempi poikansa tuntuu olevan vaarallinen poikaystävä puhelimille välillä. Ja joskus varakappaleita ovat vailla kaveritkin.
Keskiviikkoillan askartelin asetuksia kuntoon. Vielä on muutama asetus hakusessa, mutta muuten on kovin samanlainen logiikaltaan kuin edeltäjänsä, siitä kiitos. Samsung on blondiystävällinen merkki. Vielä kun saan haettua muutaman kuvan Dropboxista, että voin vaihtaa ne puhelimeen, olen tyytyväinen.
Tänään kävin kollegan kanssa pari tuntia hortoamassa Matkamessuilla. Olipa muuten turha keikka. Kun ei ole mitään tiettyä matkaa vailla eikä osaa kerätä brosyyreja vai keräämisen riemusta, niin anti jäi aika vähäiseksi. Puhumattakaan siitä, että mitä ne ruokamyyjät ja puhelinyritykset siellä tekivät? Jokseensakin kummalliseksi on mennyt konsepti, taitaa suurin osa ihmisistä ostaa nykyään matkansa online ja edullisinta mahdollista reittiä. Ketterä kuluttaja etsii ketterät keinot.
On meillä yksi pikkumatkakin varattuna talvilomaviikolleni. Pitäähän ihmisellä jotain odotettavaa olla. Edes jotain pientä. Kesällä sitten katsotaan jotain muuta, ehkä joku mökkijuttu olisi kiva.
tiistai 17. tammikuuta 2017
Puhtaat värikkäät lakanat
Tuli muuten pävänä muutamana mieleen parisuhteen ilot. Niiden tavanomaisten lisäksi nimittäin.
Olen minä itse-tyyppinä tietenkin kehittänyt kaikkiin kotihommin systeemin, jolla onnistun tekemään ne yksin. Ja hyvin. Pyykitkin viikkaantuvat pesun jälkeen hyllyyn sievissä nipuissaan. Miten ihanaa onkaan, kun on kaveri, kenen kanssa tehdä asioita, niin kuin saada apua pussilakanan ja peiton naittamisessa toisilleen! Muutenkin kotityöt, vaikka toisaalta ovat lisääntyneet, ovat ne myös keventyneet, kun tekemässä onkin kaksi ihmistä.
Olen saanut ilokseni huomata, että nyt kun Hän on ollut kotona, minun ei tarvitse tiskata eikä imuroida. Ruuankin teemme yleensä yhdessä. Teemme melkoisen paljon asioita yhdessä, vain karvanpoiston olen häveliäisyyssyistä tahtonut pitää yksityisasiana. Tuskin Häntä kovin kiinnostaa, kun nypin keski-iän mukanaan tuomia mustia jouhia leuastani. Mutta minua kiinnostaa kovasti, kun Hän ajelee leukansa säännöllisesti, lopputulos nimittäin, pidän sileistä karvattomista miehistä. Sitten jos niillä vielä on oma tukka päässä, on maljani ylitsevuotava. Nyt täyttyvät molemmat kohdat.
Hänen äitinsä on edelleen sairaalassa. Eikä taida ihan heti sieltä pois päästäkään. Hassua vaan, miten rouva kuulostaa pirteämmältä, kun siellä on seuraa ja aktiviteettiä. Kunpa hän ymmärtäisi omaa parastaan ja suostuisi palvelukotiin. Ei se kotona yksinoleminen herkkua ole, kun ei enää paljon aktiviteetteja voi pyöritellä. Ymmärrän toki rouvan tarpeen pysytellä kodissaan, sama oli omalla äidilläni, atavistinen tarve ilmeisesti. Pelko, ettei enää pääse kotiinsa, jos sieltä kerran lähtee.
Tällä viikolla olisivat Matkamessutkin. Tuskinpa tulee mentyä, epäilen, etten pääse töistä. Hommaa on enemmän kuin laki sallii. Kuitenkin tekisi mieli katsoa talvilomaviikolle joku retkiretkinen, rahavaramme vain ovat rajalliset. Jospa minä jotain keksisin, jos en muuta niin matkan johonkin lähikaupunkiin. Kyllä minä osaan.
Olen minä itse-tyyppinä tietenkin kehittänyt kaikkiin kotihommin systeemin, jolla onnistun tekemään ne yksin. Ja hyvin. Pyykitkin viikkaantuvat pesun jälkeen hyllyyn sievissä nipuissaan. Miten ihanaa onkaan, kun on kaveri, kenen kanssa tehdä asioita, niin kuin saada apua pussilakanan ja peiton naittamisessa toisilleen! Muutenkin kotityöt, vaikka toisaalta ovat lisääntyneet, ovat ne myös keventyneet, kun tekemässä onkin kaksi ihmistä.
Olen saanut ilokseni huomata, että nyt kun Hän on ollut kotona, minun ei tarvitse tiskata eikä imuroida. Ruuankin teemme yleensä yhdessä. Teemme melkoisen paljon asioita yhdessä, vain karvanpoiston olen häveliäisyyssyistä tahtonut pitää yksityisasiana. Tuskin Häntä kovin kiinnostaa, kun nypin keski-iän mukanaan tuomia mustia jouhia leuastani. Mutta minua kiinnostaa kovasti, kun Hän ajelee leukansa säännöllisesti, lopputulos nimittäin, pidän sileistä karvattomista miehistä. Sitten jos niillä vielä on oma tukka päässä, on maljani ylitsevuotava. Nyt täyttyvät molemmat kohdat.
Hänen äitinsä on edelleen sairaalassa. Eikä taida ihan heti sieltä pois päästäkään. Hassua vaan, miten rouva kuulostaa pirteämmältä, kun siellä on seuraa ja aktiviteettiä. Kunpa hän ymmärtäisi omaa parastaan ja suostuisi palvelukotiin. Ei se kotona yksinoleminen herkkua ole, kun ei enää paljon aktiviteetteja voi pyöritellä. Ymmärrän toki rouvan tarpeen pysytellä kodissaan, sama oli omalla äidilläni, atavistinen tarve ilmeisesti. Pelko, ettei enää pääse kotiinsa, jos sieltä kerran lähtee.
Tällä viikolla olisivat Matkamessutkin. Tuskinpa tulee mentyä, epäilen, etten pääse töistä. Hommaa on enemmän kuin laki sallii. Kuitenkin tekisi mieli katsoa talvilomaviikolle joku retkiretkinen, rahavaramme vain ovat rajalliset. Jospa minä jotain keksisin, jos en muuta niin matkan johonkin lähikaupunkiin. Kyllä minä osaan.
maanantai 16. tammikuuta 2017
Saunapäivä
Hänen nuorempi poikansa, jo 20-vuotias erityislapsukainen, järjestää tapaamisia säännöllisesti isänsä kanssa. Ohjelman on nuori mies melkoisen tarkkaan etukäteen suunnitellut. Hyvä tietysti, ei tarvitse ainakaan minun siihen puoleen ryhtyä, tuskin osaisinkaan viihdytysjoukoksi ryhtyä. Nyt riittää kun olen paikalla, teen ruokaa, juttelen normaaleja ja hassuttelen mukana. Tällä kertaa toivomuksena oli saunavierailu isän kanssa, sehän meillä onnistuu, kun on sauna. Jota muuten käytämme aivan turhan harvoin, tuli todettua.
Ensin saunoivat isä ja poika, sitten söimme yhdessä (tein lohkoperunoita, porkkanoita sekä kanakastikkeen), ennen kuin minä menin löylyyn. Sauna vaan oli onnistunut lämpenemään siinä vaiheessa yli sata-asteiseksi - en tiennytkään, että sen niin lämpimäksi saakaan. Tai ei lämpimäksi, vaan kuumaksi. Positiivista oli, että kyllä hiki irtosi minultakin, heikommalta hikoilijalta. Huono puoli oli, että saunan jälkeen olin hikoillut ilmeisen paljon oleellisia kivenaineita kropastani, että sain rytmihäiriöitä. Piti ryhtyä magnesiumin ja vissyn voimin makoilemaan.
Kun rytmiryhmä sisälläni rauhottui, kapusin isän ja pojan seuraksi katsomaan luonto-ohjelmia. Siinähän se ilta vierähti, ei kerennyt edes tulla sunnuntaiangstia. Hän vielä saattoi poikansa bussipysäkille. Mukaansa poika sai myöhästyneen joululahjan, pienen langattoman irtokaiuttimen, jota hän oli toivonut. Isänsä sai sen naitettua puhelimen kanssa, tällä kertaa eivät minun hermoni eikä fysiikkani siihen taittuneet.
Seuraavan kerran kuulemma näemme maaliskuun alussa. Sitä ennen nuorella miehellä on itsenäisen asumisen harjoittelujakso, toivottavasti se sujuu hienosti. Mukava poika Hänellä on, vielä kun jotenkin se toinenkin ryhtyisi pitämään isäänsä yhteyttä enemmän, niin uskon, että Hän voisi vielä paremmin. Ja minä myös, kun Hän olisi onnellinen.
Ensin saunoivat isä ja poika, sitten söimme yhdessä (tein lohkoperunoita, porkkanoita sekä kanakastikkeen), ennen kuin minä menin löylyyn. Sauna vaan oli onnistunut lämpenemään siinä vaiheessa yli sata-asteiseksi - en tiennytkään, että sen niin lämpimäksi saakaan. Tai ei lämpimäksi, vaan kuumaksi. Positiivista oli, että kyllä hiki irtosi minultakin, heikommalta hikoilijalta. Huono puoli oli, että saunan jälkeen olin hikoillut ilmeisen paljon oleellisia kivenaineita kropastani, että sain rytmihäiriöitä. Piti ryhtyä magnesiumin ja vissyn voimin makoilemaan.
Kun rytmiryhmä sisälläni rauhottui, kapusin isän ja pojan seuraksi katsomaan luonto-ohjelmia. Siinähän se ilta vierähti, ei kerennyt edes tulla sunnuntaiangstia. Hän vielä saattoi poikansa bussipysäkille. Mukaansa poika sai myöhästyneen joululahjan, pienen langattoman irtokaiuttimen, jota hän oli toivonut. Isänsä sai sen naitettua puhelimen kanssa, tällä kertaa eivät minun hermoni eikä fysiikkani siihen taittuneet.
Seuraavan kerran kuulemma näemme maaliskuun alussa. Sitä ennen nuorella miehellä on itsenäisen asumisen harjoittelujakso, toivottavasti se sujuu hienosti. Mukava poika Hänellä on, vielä kun jotenkin se toinenkin ryhtyisi pitämään isäänsä yhteyttä enemmän, niin uskon, että Hän voisi vielä paremmin. Ja minä myös, kun Hän olisi onnellinen.
tiistai 10. tammikuuta 2017
Paha ihminen
Voi minua syntistä, kun keksin, että Kiinasta tilaamalla saan yhden paidan hinnalla kolme. Vielä malliltaan perinteiselle suomalaiselle rintava-reitevä-persevä-sopivia, sellaisia, joita ei ainakaan toistaiseksi ole vastaan muilla päällä kävellyt.
Nyt tunnustin töissäkin, että kävelen lapsityövoimapaita päälläni. Sen lisäksi tein toisen tilauksen, kaksi paitaa itselleni ja kaksi Hänelle. Ovat niin kauniita, että jos vaan Hänelle päälle menevät, voi olla, joudun tilaamaan pari muutakin juttua. Eikä muuten maksanut paljon, n. 50 juroa lähetyskuluineen. Tosin toimitusaika tulee olemaan kolmisen viikkoa, mutta kiire ei olekaan.
Hän tuskailee elämänsä toisen blogikommentoinnin kanssa. Taitaa jäädä tekemättä, sen verran tuskaisaa on opettelu. Ymmärrän sen hyvin, minulla on töissä tuskaisaa. Kotona sitten on molemmilla kivaa ja mukavaa, tavallista ja rauhallista. Enpä olisi uskonut tällaista olevan olemassakaan, puhumattakaan, että se olisi minulle kelvannut tai tehnyt minut onnelliseksi.
Nyt tunnustin töissäkin, että kävelen lapsityövoimapaita päälläni. Sen lisäksi tein toisen tilauksen, kaksi paitaa itselleni ja kaksi Hänelle. Ovat niin kauniita, että jos vaan Hänelle päälle menevät, voi olla, joudun tilaamaan pari muutakin juttua. Eikä muuten maksanut paljon, n. 50 juroa lähetyskuluineen. Tosin toimitusaika tulee olemaan kolmisen viikkoa, mutta kiire ei olekaan.
Hän tuskailee elämänsä toisen blogikommentoinnin kanssa. Taitaa jäädä tekemättä, sen verran tuskaisaa on opettelu. Ymmärrän sen hyvin, minulla on töissä tuskaisaa. Kotona sitten on molemmilla kivaa ja mukavaa, tavallista ja rauhallista. Enpä olisi uskonut tällaista olevan olemassakaan, puhumattakaan, että se olisi minulle kelvannut tai tehnyt minut onnelliseksi.
maanantai 9. tammikuuta 2017
Pitkästä aikaa
Sunnuntaina kerkesin pitkästä aikaa roolipelailemaan. Olihan jaanaamista, että saimme tehtyä suunnitelman, millä pääsemme pois planeetalta, johon muu joukkue oli edellisellä kerralla karauttanut oikein rytinällä. Aluksemme muistuttaa enemmän siivilää. Mutta kyllä se siitä, meillä on nyt suunnitelma.
Unta on riittänyt. Varmaan riittää ensi yönäkin. Onneksi juhlakausi on ohi, minusta on ihanaa palata takaisin normaaliarkeen. Ainakaan tällä viikolla ei pitäisi luvassa ainoatakaan ylimääräistä ohjelmanumeroa. Nyt syödään ranskalaista kalasoppaa ja sulatellaan joulurippeitä. Ja luetaan. Aloitin Peter Høegin Norsunhoitajien lapset, alku ainakin on lupaava.
Töissä pitäisi oppia pelottavan paljon huhtikuun alkuun mennessä. Jään kuukaudeksi itsekseni, kun varsinainen ammatinharjoittaja lomailee. Todennäköisesti minä menen sitten toukokuussa lataamoon. Tai sitte opin kantapään kautta.
Huvittelimme junamatkalla tutkimalla kiinteistöjä P-Karjalassa. Eihän se vaatisi kuin lottovoiton. Sitten vielä talonmies ja taloudenhoitaja, että me voisimme keskittyä olennaiseen - toisiimme. Oikeastaan "pitkästä aikaa" on aivan väärä termi kuvaamaan tällaista yksinkertaista onnea, joka on vallannut mieleni. Lähempänä on sanonta "ei koskaan". En nimittäin koskaan ole ollut näin onnellinen, kun Hän lupaa minulle meidän olevan yhdessä ja kestävän mitä vain, koska meillä on toisemme.
Hän aikoo ilmiselvästi suojella minua myös itseltäni.
Unta on riittänyt. Varmaan riittää ensi yönäkin. Onneksi juhlakausi on ohi, minusta on ihanaa palata takaisin normaaliarkeen. Ainakaan tällä viikolla ei pitäisi luvassa ainoatakaan ylimääräistä ohjelmanumeroa. Nyt syödään ranskalaista kalasoppaa ja sulatellaan joulurippeitä. Ja luetaan. Aloitin Peter Høegin Norsunhoitajien lapset, alku ainakin on lupaava.
Töissä pitäisi oppia pelottavan paljon huhtikuun alkuun mennessä. Jään kuukaudeksi itsekseni, kun varsinainen ammatinharjoittaja lomailee. Todennäköisesti minä menen sitten toukokuussa lataamoon. Tai sitte opin kantapään kautta.
Huvittelimme junamatkalla tutkimalla kiinteistöjä P-Karjalassa. Eihän se vaatisi kuin lottovoiton. Sitten vielä talonmies ja taloudenhoitaja, että me voisimme keskittyä olennaiseen - toisiimme. Oikeastaan "pitkästä aikaa" on aivan väärä termi kuvaamaan tällaista yksinkertaista onnea, joka on vallannut mieleni. Lähempänä on sanonta "ei koskaan". En nimittäin koskaan ole ollut näin onnellinen, kun Hän lupaa minulle meidän olevan yhdessä ja kestävän mitä vain, koska meillä on toisemme.
Hän aikoo ilmiselvästi suojella minua myös itseltäni.
sunnuntai 8. tammikuuta 2017
Mä menen himaan*
Matka Pohjoisempaan Suomeen venähti yli tunnilla, koska pakkanen ja VR. Minä hullu kävelytin meidät kaupungin halki 30 asteen pakkasessa. Ajattelin ilmeisesti meidän tarvitsevan liikuntaa. Sitä saimme, mutta reidet olivat lasia ja sormet nippu jääpuikkoja.
2,5 h menivät nopeasti. Kerkesin kuitenkin meikata ja vaihtaa vaatteet. Totesin jälleen kerran Hänen olevan komea mies. Minulla on siinäkin mielessä käynyt tuuri. Sain enemmän kuin mistä uskalsin villeimmissä päiväunissani haaveillakaan. Sain enemmän monessa suhteessa, eihän tämä aina silkkaa tanssia ruusuilla ole, kun haavoittunut mieli etsii rajojaan ja testaa rakkautta.
Mutta perjantaina kaikki oli hyvin. Kaupungin laitamilla venesatamassa oli suurehko saunatila, joka täytyi hyväntahtoisista ihmisistä, naurusta, puheesta, leikkimielisestä kisailusta, maisterin uittamisesta hyytävässä Kallavedessä. Paljon oli tarjolla ruokaa ja juomaa. Ihanat kinkerit! Hienoja ihmisiä! Niinpä oli kertakaikkiaan turha keikka poiketa enää baarissa sen päälle, emme sieltäkään jaksaneet edes hotellille kävellä, taksilla hullut ajelimme. Toisaalta pakkanen edelleen teki tuhojaan.
Lauantaina kävimme varhaisella aamupalalla, syötin Häntä kuin pikkulintua. Rakentelin herkkupaloja omalta lautaseltani. Olin onnellinen, ei edes lasten kirkuna häirinnyt. Sen jälkeen vielä hetki koiranunta ennen kuin läksimme ostamaan Hänelle korvaläppiä. Niitä kun ei lähiPirsmasta löytynyt, outoa kyllä. Suunnittelimme juuri siirtymistä tavanomaiseen piilobaariimme, kun edestämme kuului "Siinähän te olette!" Ja niin muuten olimme.
Olipa ihana kohtaaminen! Puhetta, naurua, sielujen sympatiaa, pari kyyneltä, jakamista, antamista ja saamista. Hivenen tunnelmaa onnistuivat latistamaan paikalliset epätoivon kukkaset, joita emme olisi tarvinneet lähellemme, kun omissakin oli käsittelemistä. Seuraavan kerran pitää tavata privaattitiloissa, ettei meitä vain keskeytetä. Sen verran merkittävää tuntuu Kohtalon mielestä tapaamisemme olevan, että se väkistenkin ajaa meitä samaan suuntaan.
Paluumatka oli saatanasta. Hän onnistui loiventamaan olotilansa toisen päivän humalan puolelle. Oli jokseensakin kestäminen junassa. Onneksi kotona meidät pelasti ruoka ja uni. Ja se, että osasin pitää suuni kiinni, vaikka meinasi välillä kiukkukin pukata vieraaksemme. Koti on maailman paras paikka, se tuli taas todettua. *Päässä soi Tundramatiksin biisi.
2,5 h menivät nopeasti. Kerkesin kuitenkin meikata ja vaihtaa vaatteet. Totesin jälleen kerran Hänen olevan komea mies. Minulla on siinäkin mielessä käynyt tuuri. Sain enemmän kuin mistä uskalsin villeimmissä päiväunissani haaveillakaan. Sain enemmän monessa suhteessa, eihän tämä aina silkkaa tanssia ruusuilla ole, kun haavoittunut mieli etsii rajojaan ja testaa rakkautta.
Mutta perjantaina kaikki oli hyvin. Kaupungin laitamilla venesatamassa oli suurehko saunatila, joka täytyi hyväntahtoisista ihmisistä, naurusta, puheesta, leikkimielisestä kisailusta, maisterin uittamisesta hyytävässä Kallavedessä. Paljon oli tarjolla ruokaa ja juomaa. Ihanat kinkerit! Hienoja ihmisiä! Niinpä oli kertakaikkiaan turha keikka poiketa enää baarissa sen päälle, emme sieltäkään jaksaneet edes hotellille kävellä, taksilla hullut ajelimme. Toisaalta pakkanen edelleen teki tuhojaan.
Lauantaina kävimme varhaisella aamupalalla, syötin Häntä kuin pikkulintua. Rakentelin herkkupaloja omalta lautaseltani. Olin onnellinen, ei edes lasten kirkuna häirinnyt. Sen jälkeen vielä hetki koiranunta ennen kuin läksimme ostamaan Hänelle korvaläppiä. Niitä kun ei lähiPirsmasta löytynyt, outoa kyllä. Suunnittelimme juuri siirtymistä tavanomaiseen piilobaariimme, kun edestämme kuului "Siinähän te olette!" Ja niin muuten olimme.
Olipa ihana kohtaaminen! Puhetta, naurua, sielujen sympatiaa, pari kyyneltä, jakamista, antamista ja saamista. Hivenen tunnelmaa onnistuivat latistamaan paikalliset epätoivon kukkaset, joita emme olisi tarvinneet lähellemme, kun omissakin oli käsittelemistä. Seuraavan kerran pitää tavata privaattitiloissa, ettei meitä vain keskeytetä. Sen verran merkittävää tuntuu Kohtalon mielestä tapaamisemme olevan, että se väkistenkin ajaa meitä samaan suuntaan.
Paluumatka oli saatanasta. Hän onnistui loiventamaan olotilansa toisen päivän humalan puolelle. Oli jokseensakin kestäminen junassa. Onneksi kotona meidät pelasti ruoka ja uni. Ja se, että osasin pitää suuni kiinni, vaikka meinasi välillä kiukkukin pukata vieraaksemme. Koti on maailman paras paikka, se tuli taas todettua. *Päässä soi Tundramatiksin biisi.
tiistai 3. tammikuuta 2017
Snif
Mene tiedä, mistä se on tullut, mutta molemmat oireilemme flunssaa tai muuta oireiltaan epämääräistä räkätautia. Sen lisäksi itse olen työperäisen hermoromahduksen partaalla. Kun kollega on poissa, tuska on suuri. Olin jälleen kerran uloskävelyn partaalla, rytmihäiriöitä jo pukkasi.
Nyt vaan ei joutaisi sairastamaan. Pohjoinen Suomi kutsuu perjantaina. Veljen vaimon tytär järjestää valmistujaiset. Veli lupasi kertovansa jotain yllätysuutisia koko poppoolle. Jälleen kerran aiomme pikkuretkellämme yöpyä hotellissa, ei tee mieli vaivata ketään. Mikäli vain VR ja lumitilanne suovat, lauantaina palaamme kotikoloon. Pikkuretket piristävät ja niihin meillä on varaa.
Kävin kaivelemassa tekoturkiksen kellarista. Sen verran räyhäköitä lämpötilalukemia on luvassa pääkaupunkiseudullekin.. Lumi onneksi tuo maailmaan valoa. Onhan päivä sitä paitsi 5 minuuttia pidempi. Kevät tulee.
Muuten kaikki on hyvin. Anoppikaan ei ollut pahemmin haavoittunut, vaikka oli tuuskatanut päälleen eilen. Todennäköisesti huomenna hän jo pääsee kotiin. Merkit vaan ovat ilmassa. Kukaan ei kyllä sitä toivoisi.
Itselleni toivoisin paremmat hermot. Tai terävämmät aivot. Myös uusi työpaikka olisi kiva ylläri. (Onneksi on Hän. En kestäisi ilman.)
Nyt vaan ei joutaisi sairastamaan. Pohjoinen Suomi kutsuu perjantaina. Veljen vaimon tytär järjestää valmistujaiset. Veli lupasi kertovansa jotain yllätysuutisia koko poppoolle. Jälleen kerran aiomme pikkuretkellämme yöpyä hotellissa, ei tee mieli vaivata ketään. Mikäli vain VR ja lumitilanne suovat, lauantaina palaamme kotikoloon. Pikkuretket piristävät ja niihin meillä on varaa.
Kävin kaivelemassa tekoturkiksen kellarista. Sen verran räyhäköitä lämpötilalukemia on luvassa pääkaupunkiseudullekin.. Lumi onneksi tuo maailmaan valoa. Onhan päivä sitä paitsi 5 minuuttia pidempi. Kevät tulee.
Muuten kaikki on hyvin. Anoppikaan ei ollut pahemmin haavoittunut, vaikka oli tuuskatanut päälleen eilen. Todennäköisesti huomenna hän jo pääsee kotiin. Merkit vaan ovat ilmassa. Kukaan ei kyllä sitä toivoisi.
Itselleni toivoisin paremmat hermot. Tai terävämmät aivot. Myös uusi työpaikka olisi kiva ylläri. (Onneksi on Hän. En kestäisi ilman.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)